EDISTYSTÄ INNOVOINNIN AVULLA
NORDIC LIGHTS® on edelläkävijä vaativien laitteiden valaistusratkaisujen toimittamisessa. Bernhard Herrmans perusti Herrmans-yrityksen yhdessä vaimonsa Lisbethin kanssa 28. huhtikuuta 1959 ollessaan vasta 26-vuotias.
- Aloitin valmistamalla muovimattoja ja vannenauhoja suulakepuristimella, jonka vuokrasin lähiseudulta, kertoo Bernhard Herrmans.
Herrmans-yritys keskittyi useiden vuosien ajan valmistamaan polkupyörän osia. Vannenauhoista valikoima laajentui vähitellen kädensijoihin, heijastimiin, ketjusuojiin ja valoihin. Ensimmäinen tuotantohalli rakennettiin Herrmansin nykyiseen toimipaikkaan vuonna 1972. Tuotteiden maahantuonti Ruotsiin aloitettiin vuonna 1966, ja vuoteen 1977 mennessä automaation yleistyminen tarjosi mahdollisuuden laajentaa toimintaa koko Pohjois-Eurooppaan. Perustaja Bernhard Herrmans myi yrityksen Botnia Shippingille (myöhemmin Wicoria) vuonna 1986.
- Vuonna 1988 arvioimme tulevia vaihtoehtojamme. Ajatus työvaloihin liittyvästä toiminnasta sai alkunsa, kun osallistuin Ruotsissa järjestettyyn johtajuuskoulutukseen. Kyseessä oli aivan uusi liiketoiminta-ala – valtava riski pitkällä aikavälillä. Ilman suurta sitoutumista mikään ei kuitenkaan ole mahdollista, toteaa Lars Kronholm, entinen toimitusjohtaja vuosilta 1987–2003.
Vuonna 1989 Herrmans esitteli maailman ensimmäisen LED-lamppuun perustuvan polkupyörävalon. Vuonna 1992 Herrmanin NORDIC LIGHTS® -jaosto alkoi valmistaa työvaloja raskaalle teollisuudelle. Ensimmäisenä kehitettiin halogeenityövalot N100 ja N200. Työvalojen kehittämiseen sijoitettiin entistä enemmän pääomaa.
Yritys sai ISO 9001 -sertifioinnin vuonna 1996. Nordic Lightsin ensimmäinen Xenon-valo tuotiin markkinoille N200HID-työvalossa vuonna 1999. Samana vuonna yritys siirtyi Merita Pankin omistukseen. Vuonna 2002 operatiivinen johto osti yrityksen kahden ulkopuolisen osakkaan kanssa. Vuonna 2004 yritys sai ISO 14001 ‑sertifioinnin. Vuonna 2008 yritys esitteli sekä ensimmäisen LED-työvalonsa (N25LED) että Nordic Lightsin ensimmäisen lisäajovalon N1300 HID Explorerin. Vuonna 2011 Nordic Lights sertifioitiin ISO/TS 16949 -standardin mukaiseksi.
Nordic Lightsin tuotantotiloja on laajennettu useaan otteeseen sen jälkeen, kun toiminta käynnistettiin vuonna 1992. Uusimmat laajennustyöt tehtiin vuosina2003, 2008 ja 2012. NORDIC LIGHTS® on myös perustanut tytäryhtiöitä eri puolille maailmaa: vuonna 2008 yritys avasi toimipisteen Yhdysvalloissa, vuonna 2011 Kiinassa ja vuonna 2013 Saksassa. Myös Brasiliaan palkattiin myyntihenkilöstöä vuonna 2013.
Nordic Lights on nykyisin yksi maailman johtavista vaativaan käyttöön tarkoitettujen raskaan teollisuuden valaistusratkaisujen toimittajista. Asiakkainamme on useita vaativaan käyttöön tarkoitettujen koneiden johtavia valmistajia. Valojamme käytetään kaivos-, rakennus-, metsätalous-, maanviljely- ja kuormaus- sekä trukki-, perävaunu- ja pelastusalan sovelluksissa.